Historian kirjan sivut ovat vihdoin kääntyneet ja uusi ajanjakso elämässämme alkanut. Kauan se kesti, mutta uskon että asioille on paikkansa ja aikansa. Ja nyt, viiden vuoden ja neljän päivän jälkeen oli oikea aika meille. Sanoimme hyvästit englannin kielelle ja toivotimme ruotsin tervetulleeksi.
Ensi kertaa elämässäni tunnen, että pakkoruotsista on tullut minulle vapaaehetoista.
Inhosin koulussa ruotsin tunteja. En tiedä inhosinko ruotsia kielenä niinkään (itseni tuntien todennäköisesti myös näin oli asian laita), mutta muistan kuinka vaikeaa ja vastenmielistä oli mennä ruotsin tunneille ja lukea ruotsin kokeisiin. Sama juttui jatkui kauppiksessa: Kaikista muista aineista ja kursseista vetelin vitosia, mutta ruotsi oli ja pysytteli sitkeästi siellä kakkosen ja kolmosen paikkeilla. Ammattikorkeakoulun business svenska olikin sitten jo järkyttävää painajaista ja en usko että olen edelleenkään elämässäni jännittänyt niin paljon kuin ennen ruotsin suullista koetta (opettelin ulkoa kaksi lausetta, jotka värisevin äänin sain kakistettua ulos ryhmäkeskustelun (väärässä kohdassa) juuri siten, että opettaja päästi säälistä läpi).
Tietysti sitten kaikista maailman kansalaisuuksista rakastuin ruotsalaiseen. Kun 2,5 vuotta sitten hyppäsin koneeseen muuttaakseni rakkaaseen länsinaapuriimme päätin, että nyt on piruvie korkea aika näyttää itselleni, että kyllä tämä kieli opitaan.
Ja niinpä tein. Hikeä ja verta (ja kyyneleitä, epätoivoa, kiukkua ja raivoa) se on vaatinut, mutta niin vain tulin näin ja opin. Kun työhaastatteluissa kysytään mistä tähän astisesta saavutuksestani olen kaikkein eniten ylpeä, pruukaan sanoa että juuri tästä. Olen taistellut itseni tähän tilanteeseen kolmanneksi parhaimmalla kielelläni ja täällä sitä ollaan; työhaastattelussa ruotsinkielellä taistelemassa ruotsinkielisistä työpaikoista ruotsalaisten kanssa.
Pakkoruotsista
Mitä mieltä olen sitten siitä, että Suomessa on pakko opiskella ruotsia?
Olen itse elävä esimerkki siitä kuinka pakolla ja ilman motivaatiota ei opita yhtään mitään. Kun takaraivossa takoo ”en ikinä tule tarvitsemaan tätä yhtään missään” (14-vuotiaan usko siihen mitä sitä tulee tai ei tule myöhemmässä elämässä tarvitsemaan on järkkymättömän vahva), pysyy motivaatio tasaisen alhaisena. Ja mikä on tärkeämpää kielten opiskelussa kuin motivaatio? Sitten kun on motivaatiota ja halua tapahtuu oppiminen.
On ihan hullua kuinka paljon ruotsia opiskelemme ja kuinka vähän me sitä loppuviimeksi osaamme tai käytämme. Väkisin tulee mieleen, että mikä on hyöty opettaa toista virallista kieltämme pakollisena kaikille suomalaisille, jos lopputulos on se, että oikean tilanteen tullen emme saa suutamme auki tai vaikka saisimme, osaamme ehkä auttavasti sanoa kaksi lausetta. Tiedän, että on paljon niitä joita tämä kuvaus ei todellakaan koske, mutta uskaltaisin väittää, että meitä asennevammaisia, jotka eivät halunneet, viitsineet, jaksaneet tai välittäneet ja sen takia koskaan ruotsia koulussa oppineet, on vino pino. Väittäisin tämän johtuvan siitä, että (pakko)ruotsin maine on negatiivinen. Se on negatiivinen, koska se on pakollista. Meidät määrätään opettelemaan kieltä ilman, että kukaan olisi varmasti osannut kertonut missä ja milloin sitä tulisimme tarvitsemaan. Kuka ihme oppii sillä tavoin mitään kieltä ja miksi sitä yritetään meille sillä tavoin yhä vain opettaa?
Kaikki kunnia ja ihailu niille, jotka kielen oppivat ja sitä pystyvät käyttämään ja hyödyntämään. Itselläni tie on ollut mutkikkaampi mutta ainakin lopputulos kutakuinkin sama.
Vapautta ja mahdollisuuksia
Kielten opiskelu on tärkeää. Uuden kielen osaaminen tuo vapauden ja mahdollisuuksia. Aina. Jos olisin nyt kolmevuotias ja asuisin Suomessa, toivoisin että päiväkotini olisi ruotsinkielinen ja tuleva kouluni englantipainotteinen. Sitten siinä kuudennen luokan paikkeilla voisin valita ensimmäisenä valinnaisena kielenä espanjan ja kasilla vaikka sitten saksan. Sitten voisinkin lähteä töihin minne tahansa.
Jos asuisin Suomessa ja ruotsi olisi valinnanen oppiaine, pakottaisin äidin oikeudella (äidillähän on sellainen oikeus, eikö?) lapseni opiskelemaan ruotsia. Kertoisin, asennekasvattaisin, aukaisisin silmiä ja perustelisin ruotsin kielin tärkeyden niin hyvin, että lapseni haluaisi opetella sen kielen.
Mutta ihmisellä tulee olla oikeus valita. Eivät kaikki halua lähteä Suomesta. Ja Suomessa pärjää aivan mainiosti suomenkielellä (jos puhutaan nyt siis suomenkielisistä alueista, eli suurimmasta osasta Suomea). Jos ihan maalaisjärjellä ajatellaan, niin miksi ruotsia on sitten pakko opiskella vielä 2010-luvun Suomessa? Miksi se ei ole valinnaisena niille, jotka sen haluavat valita? Näin vältyttäisiin 30 oppilaan luokkahuoneilta, jossa opettajien kaikki aika menee niiden komentamiseen, jotka eivät siellä halua olla ja vain häiritsevät tunteja ja vievät samalla arvokasta opetusta niiltä, jotka haluavat oppia.
Sen sijaan oppilaita voitaisiin vahvasti suositella valitsemaan ruotsi. Asenteisiin ruotsin kieltä kohtaan yritettäisiin vaikuttaa positiivisesti ja kerrottaisiin että työpaikkojen saanti helpottuu ja Ruotsin lisäksi sillä pärjää hyvin pitkälle myös Norjassa ja ehkä Tanskassakin. Näin ne, jotka haluavat ja kokevat sitä tarvitsevansa, voisivat sen valita. Ja jos 14-vuotiaana rebelteininä ei huvita, voisi mahdollisuuden käyttää sitten myöhemmin ja aloittaa ruotsinopiskelun vaikka lukiossa jos järkeä on päänuppiin tullut lisää. Tai sitten ei.
Mutta pakolla se ei onnistu. Eikö se ole jo nähty?
Täällä kuulee usein ihmisten ihmeteltävän miksi meidän Suomessa tulee opiskella ruotsia kun ei täälläkään pidä opiskella suomea. Pidän suuresti tästä kysymyksestä. Se on spontaani ja naiivi ja aito ja vaikka kysyjät eivät mitä suurella todennäköisyydellä aina ole tietoisia maittemme yhteisestä historiasta, on heidän kanssaan hauska ihmetellä miksi Suomen kaikilla kaupungeilla on myös ruotsinkieliset nimet ja miksi ihmeessä meidän tulee opiskella ruotsia jos emme sitä koskaan puhu ja sitä ei ole kuitenkaan osattava pärjätäkseen Suomessa.
Loppuun on vielä kaikesta huolimatta sanottava, että on toisaalta aika hienoa, että voimme sanoa, että meillä on kaksi virallista kieltä ja että opiskelemme koulussa ruotsia. Mutta kuinka hienoa olisikaan jos voisimme sanoa, että meillä on kaksi virallista kieltä ja oikeasti myös osaamme puhua niitä?
Lue ruotsin kielen opiskeluni vaiheista täältä.