Avainsana: Suomi

Suomi & Ruotsi

Ruotsi-Suomi 2-2

Havaintoja Ruotsissa asumisesta, osa kaksi. J kiusaa minua usein, että olen nykyään ”enemmän ruotsalainen kuin suomalainen”. Tämä on toki leikkimielistä kiusoittelua (joka kuitenkin saa verenpaineeni pienoisesti koholle), mutta varmasti olen omaksunut enemmän ruotsalaisia piirteitä itseeni, kuin mitä minulla oli tänne muuttaessani. On selvää, kun jossakin maassa on asunut melkein viisi vuotta, että sitä mukautuu ja muuttuu varmasti pitkin matkaa itsekin. Tästä esimerkkinä vaikkapa jo… Read more →

Pakkoruotsista

Kun pakkoruotsista tuli vapaaehtoista

Historian kirjan sivut ovat vihdoin kääntyneet ja uusi ajanjakso elämässämme alkanut. Kauan se kesti, mutta uskon että asioille on paikkansa ja aikansa. Ja nyt, viiden vuoden ja neljän päivän jälkeen oli oikea aika meille. Sanoimme hyvästit englannin kielelle ja toivotimme ruotsin tervetulleeksi. Ensi kertaa elämässäni tunnen, että pakkoruotsista on tullut minulle vapaaehetoista. Inhosin koulussa ruotsin tunteja. En tiedä inhosinko ruotsia… Read more →

Ruotsi-Suomi 1-1

Ruotsi-Suomi 1-1

Vihaamme hävitä ruotsalaisille. Ei haittaa vaikkemme itse voita, mutta kaikista tärkeintä on, että ruotsalaiset häviävät. Meitä ärsyttää kun ruotsalaiset tekevät menestyvää musiikkia ja meillä on vaan Lordi. Tai on meillä muitakin, mutta kaikki muistaa aina vaan sen. Kumpi on sitten parempi Ruotsi vai Suomi? Kysymys ruotsalaisista ja suomalaisista ja kansojemme paremmuudessta on tuttu monelle meistä. Itse elän asian kanssa joka… Read more →

Nu pratar vi svenska!

Uuden kielen oppiminen on luonnollisesti aina haastavaa. Mutta ”kyllä sen nopeasti oppii kun sitä kuulee koko ajan” ja ”kyllä se sieltä tulee, kun sitä vaan puhuu”. Hei haloo, kaikkihan sen nyt tietää. Itselläni tosin ”en ikinä opi” ja ”ei se koskaan tule” hakkasivat takaraivooni melkein niin kauan, että luulin niiden olevan oikeasti totta. Suomalaiselle Ruotsissa se oli kova paikka. Vaihe… Read more →