Havaintoja Ruotsissa asumisesta, osa kaksi.
J kiusaa minua usein, että olen nykyään ”enemmän ruotsalainen kuin suomalainen”. Tämä on toki leikkimielistä kiusoittelua (joka kuitenkin saa verenpaineeni pienoisesti koholle), mutta varmasti olen omaksunut enemmän ruotsalaisia piirteitä itseeni, kuin mitä minulla oli tänne muuttaessani. On selvää, kun jossakin maassa on asunut melkein viisi vuotta, että sitä mukautuu ja muuttuu varmasti pitkin matkaa itsekin.
Tästä esimerkkinä vaikkapa jo aiemminkin mainitsemani Melodifestivalen-laulukilpailut. Ruotsissa siis ennen Euroviisuja järjestetään kuudet esikarsinnat, joista valitaan edustaja itse Euroviisuihin. Karsinnat ovat ainakin yhtä suosittuja kuin itse Euroviisufinaali. Kaikki tuntevat kaikki osallistujat ja kaikilla on mielipiteitä asiasta ja omat suosikit. Jos et katso karsintoja, on turha yrittää osallistua maanantaina työpaikan kahvipöytäkeskusteluunkaan. Olen näissä geimeissä ihan in.
Sitten on näitä, kun olet työmatkalla Helsingissä ja istut taksissa ruotsalaisten kollegoidesi kanssa. Ajattelet, että koska nyt kuitenkin osaat suomea ja taksikuski ei selvästikään osaa ruotsia, niin on mukava kommunikoida hänen kanssaankin vähän. Minä: ”Teillä onkin täällä Helsingissä jo kevät pitkällä” Taksikuski: Mm. Minä: Kaverini mukaan Forssassa oli vielä tosi paljon lunta, mutta täällä kyllä tosiaan kaikki lumet on jo sulaneet. Taksikuski: Mm. Minä: Kyllä on ihanaa kun kesä on tulossa. Taksikuski: ei sano enää mitään. Minä sitten vähän hämillään (tiedättkeö se naiivi, ruotsalainen hämmennys kun kaikki maailman ihmiset eivät olekaan kaikille koko aikaa ystävällisiä) alan työkavereideni keskutelemaan säästä. Kun taivastelin tätä kavereilleni jälkeenpäin, he totesivat minun asuneen liian kauan Ruotsissa. Ei taksikuskit smaltalkkaa eikä kukaan edes odota heidän tekevän niin.
Ei ole yksi tai kaksi kertaa tapahtunut lentokentällä niin, että Ruotsin päässä hajuvesikaupassa useampikin myyjä tulee tiedustelemaan avuntarvetta. Sama tilanne Helsinki-Vantaalla on, että kolme myyjää seisoo hyllyjen välissä tarinoimassa, ja saat sanoa ”anteeksi”, että pääset heidän välistään oikealle hajuvesihyllylle. Mutta kaikesta huolimatta suomalainen kun olen, ei välttämättä sydäntäni voiteta liiallisella tunkeilullakaan. Vaikka pidänkin myyjän katsekontaktista ja hymystä myymälään tullessa, on koputtelu sovitukopin ovelle, juuri silloin kun ne slim fitit taas jäi pohkeista jumiin, ja huutelu: ”Onkos meillä täällä kaikki hyvin”, yksinkertaisesti aivan liikaa.
Kukaan muu nainen ei sauno kuntosalillani. Jos ei lasketa, että tullaan ovi auki kuivaamaan saunan puolelle, (joku jopa VAATETTAMAAN tai syömään appelsiinia). Minulla on aina koko lauteet käytettävissäni ja se on minusta mukavaa. Kun mainitsin tästä J:lle, hän hieman ihmetteli, että onko minusta mukava saunoa yksin. No itseasiassa suurin syy miksi tykkään saunoa yksin julkisissa saunoissa, on se, että silloin voin heittää löylyä niin paljon kuin haluan. Yhden kerran saunaan oli eksynyt yksi toinekin ja ja kun kysyin saanko heittä löylyä, tiuskaisi hän hyvin nyrpeästi (epäruotsalaisesti, siis), että juurihan sinä heitit ja tänne tulee ihan liian kuuma. Saunamittari näytti silloin 60 astetta. Huokaus. Kun on yksin, ei tarvitse kysellä ja saa heittää kuinka paljon vaan. Ja kyllä, on ihan mukava saunoa välillä yksinkin.
Tapaan sanoa, että suomalaiset puhuvat vähemmän kuin ruotsalaiset, mutta kun suomalaiset puhuvat, on heillä oikeasti jotain sanottavaa. Meidän on vaikeampi esittää, että kaikki on esimerkiksi hyvin jos ei ole. Emme myöskään mene ympäriinsä ja kehu ihmisiä tai asioita jos emme oikeasti ajattele niin. Kaikki kun ei ole meidän mielestämme, varsinkaan koko aikaa, ole: ”Gud vad skönt, gud vad fint, gud vad roligt tai gud vad mysigt”. Meitä vituttaa välillä ja kätkemme sen huomattavasti huonommin kuin ruotsalaiset kanssaihmisemme.
Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. On sata kertaa helpompaa olla ihmisten kanssa, jos puhutaan asioista niin kuin ne ovat ja sanotaan mitä mieltä oikeasti ollaan. Kun ei koko aikaa käytetä ylisanoja ja hihkuta gud sitä tai tätä, ei tarvitse suomalaisenkaan vaivaantua. Mutta olen myös useasti Suomessa ollut tilanteessa, jossa mörötetään tai ollan vihaisia tai inhotaan tai ollaan vaan yleisesti ottaen hyvin töykeitä. Silloin kyllä saatan miettä, että jossain tilanteissa voisi toisille olla paikallaan edes esittää ystävällistä jos ei sitä sitten muuten olla. Tai kuten eräs tuttavani sanoi, että valitsee kyllä mieluummin ystävällisyyden, vaikkakin vähän esitetyn, kuin epäystävällisyyden, joka on ihan tarkoitettua.
Aihe on supermielenkiintoinen. Omalta kannaltani kuitenkin ehkä mielenkiintoisinta on huomata, että kaksijakoisuudestani huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, olen hyvin suomalainen Ruotsissa ja suhteellisen ruotsalainen Suomessa. Mikäli täällä joku hyväntahtoisesti nauraa suomalaisten jöröydelle tai ihan mille tahansa, olen valmis susinaaraan lailla puolustamaan omiani. Vastaavasti jos Suomessa ollessani kuulen asiattomia idioottikommentteja homohurreista, en voi olla ajattelematta kuinka noloa ja mietin, ovatko kommenttien antajat oikeasti vähän jäljessä.
Ja sitten jatkan vadelmaveneellä seilailua näiden kahden maan sielunmaisemissa.
4 comments for “Ruotsi-Suomi 2-2”