Uuden kielen oppiminen on luonnollisesti aina haastavaa. Mutta ”kyllä sen nopeasti oppii kun sitä kuulee koko ajan” ja ”kyllä se sieltä tulee, kun sitä vaan puhuu”. Hei haloo, kaikkihan sen nyt tietää.
Itselläni tosin ”en ikinä opi” ja ”ei se koskaan tule” hakkasivat takaraivooni melkein niin kauan, että luulin niiden olevan oikeasti totta. Suomalaiselle Ruotsissa se oli kova paikka.
Vaihe 1: Alku
Olet uudessa maassa. Istut ruokapöydässä. Et ymmärrä mitään etkä osaa sanoa mitään. Olet täysin sen armoilla, että poikaystäväsi joka rakastaa sosialisoida ja tutustua uusiin ihmisiin, muistaa kääntää sinulle muutamia sanoja sieltä täältä. Sinulla on kuitenkin täysi oikeus puhua englantia, koska kukaan ei oleta sinun osaavan vielä ruotsia. Et tajua, että sinun pitäisi nauttia tästä oikeudesta niin kauan kuin pystyt. Viihdytät itseäsi katselemalla ihmisiä ruokapöydässä ja opettelemalla heidän kehonkieltään. Kuka lopettaa nauramisen heti vitsin jälkeen jättämättä hymyn karettakaan kasvoille (kertoo siitä, että nauru oli feikki), kuka salaa katsoo toisia päästä napaan (kertoo ihmisen epäluotettavuudesta tai siitä, että hänen mielestään et ole pukeutunut tarpeeksi tyylikkäästi ((ruotsalaisten tyttöjen emäsynti)), kenen silmiin syttyy automaattinen napin painallus -hymy kun hän kohtaa kanssaruokailijan katseen (kyllä, mukava tapa mutta suurimmassa tapauksissa feikkiä). Monet haluavat sparrata englannin kielen taitojaan kanssasi. Sinun tulisi ottaa tästä kaikki irti kun vielä voit. Jos tietäisit seuraavat vaiheet, et haluaisi tämän vaiheen koskaan loppuvan.
Vaihe 2: Kuutamolla
Ymmärrät 1,5 % nopeasta etelänmurteesta. Epäilet, voiko tätä kieltä todellakin oppia. Yrität muistella kaikkia selviytymistarinoita, kuinka kaverin veljen tyttöystävä muutti Kiinaan ja oppi kielen puolessa vuodessa, kuinka se yksi sisilialainen oppi kahden kuukauden jälkeen kaikki suomenkielen sijamuodot ja kuinka nyt suomalaisille PITÄISI SE KIELI PALAUTUA tosi nopeasti KUN SITÄ VAAN KÄYTTÄÄ JA KUULEE JOKA PÄIVÄ. Tunnet itsesi epäonnistuneeksi hylkiöksi. Kirjoitat Suomeen kavereille, että ”ihan hyvin menee se ruotsin kieli”. Äiti kertoo kaikille ”kuinka se meidän Anna osaa niin hyvin kieliä”. Sinusta tuntuu, kuin olisit pettänyt kaikki. Tässä vaiheessa kaikki kanssaruokailijat haluavat kuulla mitä osaat sanoa ruotsiksi. Kaikkien mielestä muumiaksentti on niin hauska. Sano taas sju ja kanske. Anna, lausu taas Växjö. Päätät, ettet avaa enää koskaan suutasi puhuaksesi millään muulla kielellä kuin suomeksi. Huomaat kuitenkin pian, ettei sekään oikein toimi. Poikaystäväsi on ainoa tuntemistasi ihmisistä joka osaa suomea ja hänkin vain ”yksi, kaksi, ei saa peittää ja turpa kiinni”.
Vaihe 3: Piinapenkki
Tämä vaihe on ahdistavin. Olet ollut jo maassa jonkin aikaa ja sinun pitäisi käyttää ruotsin kieltä koko ajan. Kaikki olettavat, että ainakin yrität. Sinun ei tee mieli edes yrittää. Inhoat suomenruotsin aksenttiasi ja toivot olevasi syntyperäinen småländska. Inhoat sitä ilmettä ihmisten kasvoilla, joka kertoo heiden pinnistelevän kaiken keskittymiskykynsä äärimmilleen, jotta he varmasti ymmärtävät mitä sanot. Ymmärrät eron sinun ja paikallisten ääntämisessä. Häpeät ensin sitä ja sitten omaa asennettasi. Kykenet hoitamaan asiat postissa ja työvoimatoimistossa, mutta illallispöytä on vielä taitojesi tavoittamattomissa. Ymmärrät kyllä jonkin verran mistä puhutaan ja pystyt kysymään ja vastaamaan, mutta joudut kysymään kymmenen kertaa vad säger du kun appiukkosi haluaa kertoa kuulumisia päivän navettareissulta. Turhaudut. Tunnet itsesi huonoksi ihmiseksi ja mietit kaikkia niitä, jotka sanoivat, että kyllä se tulee kun sitä kuulee joka päivä. Kun ei tule. Tulkaa itse tänne niin katsotaan tuleeko teille.
Vaihe 4: Paistaa se risukasaankin jne.
Et olisi uskonut tämän päivän koittavan. Siis oikeasti et olisi uskonut. Kuin huomaamatta olet alkanut ymmärtämään. Alat myös puhumaan. Et enää mieti miltä kuulostat kanssapuhujan korvin ja saat rohkaisua joka kerta kun joku ymmärtää mitä sanot. Et enää loukkaannu kun aksentillesi hyvämielisesti nauretaan. Ymmärrät, että suomenruotsin aksenttisi ei tee sinusta junttia tai huonoa ihmistä. Ymmärrät jo, että suurin este oppimisille olet ollut sinä itse. Olet kuvitellut, että sinun suomalaisena pitäisi osata kaikki heti tai ainakin, että kielen pitäisi tulla tosi nopeasti. Et ole ottanut huomioon sitä tosiseikkaa, että ennen Ruotsiin muuttoa et ollut koskaan puhunut ruotsia. Etkä sitä pikkuseikkaa, että forssalaisella yläasteella vuosikausia sitten opetettu ruotsi on aika kaukana Kronobergin läänin päivittäisestä puhekielestä. Ymmärrät myös, että ei ole ”pitäisi osata”, on vain opettelu ja oppimisen tapahtuminen. Olet tyytyväinen itseesi. Kuitenkin katkera edelleen silloin tällöin, ettet syntynyt Kauniaisiin kaksikieliseksi, jolloin tämä kaikki olisi ollut kymmenen kertaa helpompaa. Mutta iloinen kuitenkin, että niin vaan siitä asennevammaisesta forssalaisen yläasteen pakkoruotsin vihaajasta tuli ihan kelpo ”ruotsalainen” kuitenkin. Helppoa se ei ollut, mutta kaiken vaivan arvoista.