Forever young (not!)

Aihe: Ikääntyminen

Syy: Ennen artikkelin kirjoitusta löytynyt uusi kasvoryppy

Lopputulos: Järkytys

Tämä reilu kolmekymmentä on aika vaikea ikä. Meinaan sitten vasta kun on oikein vanha, voi ajatella että vanhalla ihmisellä kuuluukin olla ryppyjä. Ne ovat elettyä elämää ja voivat jopa olla kauniita.  Mutta kun et ole vielä ihan niin vanha, muutamat juonteet ikään kuin pilaavat muuten niin älyttömän freesin ja nuorekkaan ulkonäkösi.

Wikipedia kertoo koruttoman totuuden: ”Ihmisellä ruumiin rappeutuminen alkaa jo noin kolmenkymmenen vuoden iässä.” Että paskaaks tässä sitten.

Pelottavinta on, kun huomaa joskus miettivänsä samanikäisiä ihmisiä tavatessaan, että näyttävätpä he vanhoilta. Kolmenkympin ikäpyykki ohitettu ja rappeutuminen alkanut aika päiviä sitten. Tai siis luulet, että se on pelottavinta. Oikeasti pelottavinta on se kun tajuat, että itse näytät heidän silmissä tasan yhtä vanhalta. Ja sitten kaikista pelottavinta on se, että vanhalta näyttäminen ylipäätään on pelottavaa. Se kun tuppaa vääjäämättä tapahtua silloin kun ihminen vanhenee.

En pidä rypyistä. Mutta aion hyväksyä ne. Kukaan ihminen ei säästy niiltä. Kukaan ei myöskään tunnu tykkäävän vanhenemisesta. Kuitenkin kaikki tuntuvat toivovan elävänsä kauan. Toivomme pitkää ikää, mutta emme halua vanheta. Hmm.

En yksinkertaisesti suostu ikäkriiseihin. Kaksikymmentä, kolmekymmentä, yhtä kaikki. Olen elänyt täysillä kaikki ne ikävuodet, jotka ovat tuoneet minut tähän ikään. Elänyt ja tehnyt asioita, jotka ovat tehneet minut onnelliseksi. Joku, joka on nyt kaksikymmentä, elää 14 vuotta ja sitten hän on sen ikäinen, kuin minä olen nyt.  Kaikki ihmiset maapallolla ovat samanikäisiä – vain eri aikaan.

Vanheneminen on  luonnollisin osa ihmiselämää. Miksi sitten sitä vastaan täytyy niin kovasti taistella? Miksi nuoruutta aina ihannoidaan? Jokainen on nuori hetken aikaa, mutta kukaan ei ikuisesti. Siitä on hyvä nauttia silloin kun on nuori. Mutta niin jokaisesta iästä tulisi nauttia silloin kun on kyseisen iän ikäinen. Elämisestä tulee nauttia.

No, ulkonäköjuttuja totta kai. Kimmoisa rypytön naama on paremman näköinen kuin roikkuva ja ryppyinen. Riippuvat rinnat ja löysä perse vai terhakat ja kiinteä takalisto. Mutta kauneus on katoavaista. Se on myös katsojan silmissä. Ja ihmisten sisällä. Ja kukaan ei voi estää vanhenemista. Voit leikellä kasvojasi, sivellä kalleimmat ryppyvoiteet ja lykätä kuontalon täyteen botoxia. Mutta vanhenet silloinkin, ihan joka hetki. Joskus tuntuu, että hyväksymällä sen tosiasian, että kaikki vanhenemme koko ajan, voisi ihminen nauttia elämästä enemmän ja stressata vähemmän.

Enkä tietenkään tarkoita, etteikö itsestään tulisi huolehtia, tai ettei olisi kivaa olla nuorekas tai ”hyvinsäilynyt”. Tai että nuorekkaalta näyttämisen tavoittelussa olisi jotain pahaa, ei ollenkaan. Mutta jos vanheneminen on jotain kammottavan pelottavaa, ja oma ikänsä täytyy valehdella muutamalla vuodella alakanttiin, kehoittaisin itsensä hyväksymistä ja elämisen aloittamista.

Ja on todellakin erityisen mukavaa jos joku luulee sinua nuoremmaksi kuin oletkaan. Niin käy minulle silloin tällöin. Jos voin olla varma, että se johtuu ulkonäöstäni (Alkon kassa, yökerhon portsari), olen iloinen. Jos kuitenkin epäilen, että se johtuu käytöksestäni (uusi työkaveri, koulukaveri), häpeän.

Varmaa on kuitenkin, että olen 34-vuotta, luultiinpa minua minkä ikäiseksi tahansa. Viimeksi se löi kasvoille paikallisen korisseuran valmentajan kanssa viestitellessä tulevasta kaudesta. Valmentaja: ”Ensi vuoden (naisten) joukkueemme koostuu pääosin 95-99-syntyneistä nuorista naisista. Entäs, oletkos sinä kauankin pelannut?” Minä: ”Ai 99-syntyneitä, ne ovat siis mitä – VIISITOISTA??!!!!!!!!!!!!!! Siis joo, on tässä jonkin aikaa tullut pelattua….”

Järkytys oli sanoinkuvaamaton. Olen pelannut kauemmin, kuin kukaan NAISTENjoukkueen pelaajista on elänyt. Onkos se sitten ihme jos tässä muutama ryppy on päässyt tulemaan?