Hallooti halloo

Varoitus: Luvassa paatosta. Vähän siihen tyyliin, että kukkahattutäti se täällä huutelee.

Reilu vuosi sitten olimme joukkueeni kanssa ravintolassa syömässä. Katselin hieman huvittuneena, kun jokaisella joukkuetoverillani oli puhelin pöydällä ruokalautasensa vieressä. Siis tietysti Facebookia piti päästä katsomaan ja päivittämään parin tunnin illallisenkin aikana. Missä ollaan ja kenen kanssa ja miltä se tuntuu. Kun ehdin kotiin, olikin parempi puolisko jo tietoinen missä olin ollut syömässä, keitä oli mukana ja kuinka ilta oli mennyt; olimmeko olleet feeling excited, feeling happy vai oliko se muuten vaan ihan jees ilta. Ettei sitä tarvinnut sitten enää alkaa uudestaan kertaamaan. Hohhoijaa.

Nyt, reilu vuosi myöhemmin, on ihme jos jollakin ei ole puhelinta mukana kun ollaan ulkona syömässä. Jos näen tällaisen harvinaisuuden, melkeinpä automaattisesti mietin, onko hän tietoisesti jättänyt puhelimensa takintaskuun? Ärsyttääkö häntäkin jatkuva saatavilla olo ja valheellisen tärkeä puhelinmaailma? Facebookissa kiertävä kuva ravintolapöydällä päällekäin olevista puhelimista tekstin kanssa, ”Se, joka ensimmäisenä koskee  puhelimeensa, maksaa kaikkien illalliset”, on hykerryttävän hauska. Aion kokeilla joskus.

Myös minulla on älypuhelin. Enkä todellakaan väitä että se olisi turha tai että älypuhelimia ei tulisi olla. Olen myös Facebookissa, käyn siellä useamman kerran päivässä ja se on keksintönä kerrassaan mainio.

Mutta vaikka tykkään lukea ihmisten statuspäivityksiä ja kuulumisia ja joskus myös, että missä kukakin on ollut ja kenenkin kanssa, en kerta kaikkiaan ymmärrä miksi puhelin menee ihmisen ja oikean seuran edelle. Jos ollaan illanistujaisissa, ravintolassa syömässä, juhlissa, kahvilla kaverin luona, missä tahansa sosisaalisessa tilanteessa, miksi siinä hetkessä on tärkeämpää mitä tapahtuu virtuaalimaailmassa? Miksi on kiinnostavampaa lukea Facebookista kuka on tehnyt ja mitä, kun siinä hetkessä voi olla läsnäolevien ystävien kanssa ja kysyä heiltä, mitä he ovat tehneet ja miltä heistä tuntuu. Facebook-päivitykset pysyvät ja ne voi lukea takautuvasti myöhemmin, mutta ystävien seurassa ollaan vain sen hetken. Miksi pilata hetki olemalla toisaalla, vaikkakin vain sen yhden päivityksen verran?

Olen välillä yksinäinen. Tiedän kyllä, että niin puhelimesta sinällään kuin Facebookistakin voi olla paljonkin seuraa. Sitä suuremalla syyllä silloin, kun olen todellisten kaverien kanssa, en missään nimessä halua kuluttaa siitä hetkeäkään virtuaalimaailmaan, enkä rehellisesti sanottuna ymmärrä miksi kukaan tekee niin.

Inhoan siis puhelinten jatkuvaa tuijottelua, scrollaamista ja lääppimistä. En ole kuitenkaan pyhimys ja teen sitä toki itsekin toisinaan. Ja onhan älypuhelimesta toki paljon iloakin. Kun istut lääkärin odotushuoneessa on mukava lukea päivän uutiset tai kun olet illan yksin kotona, on enemmän kuin mukavaa viettää aikaa Facebookissa. Mutta jos ihmiset eivät osaa enää vain olla, koska se tuntuu tyhmältä tai heillä on jatkuva tarve kertoa itsestään tai lukea toisten kuulumisia koko ajan, on se pelottavaa. Vai onko? Kuulen mielelläni eriäviä mielipiteitä.

Itse tajusin joutuneeni koukkuun, kun olimme viettämässä keväistä päivää sekalaisella seurueella tässä taannoin. Olimme kahvilla ja jäin hetkeksi pöytään henkilön kanssa, jonka kanssa en ollut juurikaan keskustellut päivän aikana ja välttääkseni, en ehkä edes kiusaantuneen tilanteen, vaan ylipäätään tilanteen jossa olisin alkanut keskustelemaan ihmisen kanssa, kävin skrollaamassa Facebookin newsfeedin. Henkilö lähti vessaan. Tunsin itseni alhaiseksi.

Toisella kertaa olimme kylässä tuttavaperheen luona. Pienen hetken ajan olin yksin ruokailuhuoneessa ja  tunsin oloni tyhmäksi vain istuessani ja odottaessani muita. Hain puhelimen takintaskusta ja aloin totutusti hinkkaamaan sen näyttöä päästäkseni Facebookiin. Sepä vasta tuntunui tyhmältä. Mitä ihmettä! Milloin maailma on oikeasti muuttunut sellaiseksi, että tunnet olosi tyhmäksi kun istut ja odotat tekemättä mitään. Että on luonnollisempaa tuijottaa pieneltä näytöltä tiedotusta siitä kuinka joku, jonka olet tavannut viimeksi 15 vuotta sitten, joi siideriä Petrin ja Marian kanssa Rosson terassilla ja is feeling blessed.

Joskus sitä oikeasti miettii, että mitä helvettiä.

 

  3 comments for “Hallooti halloo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.