Miksi ihmistä ärsyttää? Mistä kaikki ärsytykset tulevat? Kuinka niihin voi vaikuttaa? Minkä takia jotkut pienet asiat saavat ihmisen järkyttävän ärsyyntyneeksi? Ja siis ärsytys ei välttämättä edes kestää kauaa, yleensä ainoastaan muutaman sekunnin. Mutta miksi ärsytyksen täytyy tulla edes vähäksi aikaa?
Sen sijaan, että etsisin vastauksia yllä esittämiini kysymyksiin, ajattelin listata asioita, jotka minua ärsyttävät.
Ja jätettäköön tässä käsittelemättä meille naisille niin tuttu ”se aika kuukaudesta”. Silloinhan ei tarvitse esimerkiksi tuntemattoman vastaantulijan kuin hymyillä/ei hymyillä/katsoa liian pitkään/tai olla katsomatta sinua ollenkaan ja se ärsyttää sinua niin, että haluaisit kaikkien kanssaihmisten katoavan maapallolta. Silloin puolisosi ei tarvitse kuin hengittää väärin ja voisit kuristaa hänet. Puhumattakaan siitä työkaverista, joka rouskuttaa yhtä porkkanaansa puoli tuntia.
Minä saatan tulla kovin ärsyyntyneeksi kovin monesta asiasta. Kovin monesta turhasta asiasta. Monesta sellaisesta asiasta, joista minun ei tarvitsisi edes välittää. Asioista, jotka eivät kosketa minua mitenkään ja sen sijaan, että tuntisin itseni ärsyyntyneeksi, voisin antaa asian olla ja keskittyä minulle tärkeisiin asioihin.
Minua ärsyttävät suunnattomasti valokuvat, joissa on kuvattuna omat kengät. Siis siten, että kengät ovat kuvaajan omissa jaloissa (ja koskaanhan näissä kuvissa ei ideana ole se, että kuvaajalla on uudet kengät, joista hän haluaa ottaa kuvan). Miksi kengistä pitää ottaa kuva ja jakaa kaikille? Tai jos haluaa ottaa maisemakuvan, niin miksi, oi miksi, se pitää ottaa istualleen siten, että omat jalat näkyvät kuvassa? Mitä ihmettä ne jalat ja kengät antavat siihen kuvaan? ”Näin hienosti näillä omilla jaloillani kävelin tähän upeaan maisemaan ja tässä nyt sekä jalkani polvista alaspäin että tämä maisema”. Häh? Miksi? Tai miksi pitää ottaa kuva alaspäin ja kuvata omat tennarit ja postata se Facebookiin? MIKSI? Minulla ei ole Ingstagram-tiliä enkä haluakaan, koska olen varma että se on täynnä ihmisten jalkakuvia.
Toinen ärsyttävä asia on kuvat varpaista. Yleensä kuva on otettu omista varpaista, jotka lekottelevat rannalla jossakin. Minä rakastan rantoja ja merta. Miksi kuvaa ei voi ottaa ilman kuvaajan ällöttäviä varpaita? Minkä lisäarvon varpaat tuovat valokuvaan? ”Hei kaikki, täällä me epätasaiset, hieman epämuodostuneet varpaat maataan ja aurinko paistaa ja turkoosi meri killuttelee taustalla.” Haloo.
Minua ärsyttää, jos keskustelen jonkun kanssa, ja tämän pitää näyttää puhelimistaan minulle kuva/video ym. kesken keskustelun (vaikkakin kuva tai video liittyisi keskusteltavaan aiheeseen). Minä en ole kiinnostunut kenenkään puhelimesta ja siellä olevista kuvista/videoista keskustelun aikana.
Minua myös ärsyttävät kaikki työnhakijat, jotka hakemuksessaan ovat ”todella sosiaalisia” ja tulevat ”kaikkien kanssa toimeen”. Yleensä nämä todella sosiaaliset henkilöt ovat myös todella positiivisia, antavan aina kaikkensa (ellei jopa 150 %) ja ovat todella sitoutuneita. Miten tällaiset yltiöhyvät tyypit ovat ylipäätään vielä vapaalla jalalla? Ja kuka on sanonut, että on ainoastaan positiivinen asia olla todella sosiaalinen? Eivätkö todella sosiaaliset jää suustaan aina kiinni kaikkien kanssa -, mites sitten käy työnteon? Entä pystyvätkö he itsenäiseen työhön ollenkaan? Yleensä myöskään työntöantaja ei vaadi, että työnhakijan tulee tulla toimeen kaikkien kanssa. Työyhteisön ja lähimpien työkavereiden kanssa toimeen tuleminen saattaa riittää ihan hyvin.
Sitten ihan muuten vaan minua ärsyttää kysyminen kuulematta/kuuntelematta vastausta. Elokuvan katsomisen aloittaminen kesken elokuvan. Viesteihin/sähköposteihin vastaamattomuus (oli syy mikä hyvänsä). Yhdyssanavirheet. Maiskuttaminen, rouskuttaminen, mässyttäminen ja yleensä kaikenlaiset suuäänet. Iltapäivälehtien otsikointi nettilehdissä. Iltapäivälehtien kirjoitusvirheet (saavat minut raivon partaalle). Koripallopelin kommentaattori, jonka ammattitaito ei ole sillä tasolla, jolla hän selvästi sen itse luulee olevan. Yleisesti ihmisten puhelinkäyttäytyminen. Turhat lalla laa -palaverit, joissa jauhetaan asioista ympäripyöreästi päättämättä selkeästi mistään (ruotsalaisten tavaramerkki). Kotiin lähteminen kyläilyn jälkeen (silloin kun sanotaan, että meidän pitäisi lähteä ja sitten jaaritellaan vielä15 minuuttia kaikkea tyhjänpäiväistä ennen kuin oikeasti lähdetään). Kuuntelemattomuus. Ai mainitsinko sen jo.
Mitä tämä kaikki mahtaa kertoa minusta? Hermoheikko hullu joka ei osaa keskittyä vain omaan elämäänsä ja tekemiseensä? Vai normaali naisihminen, jonka ärsytykset näin paperille listattuna näyttävät hieman suuremmalta kuin ne tosiasiassa onkaan? Yhtä kaikki, nähdä nämä tyhjänpäiväiset ärsytyksen aiheet ylös kirjoitettuna, jollain lailla hassusti vapautti oloni. Kannattaa kokeilla.