Vanha vanha sydämeni

Sitä aina ajattelee, että minäpäs en ole vanhentunut yhtään. Taulussa kolmeviis, mutta mieli edelleen kuin kahdeksantoistavuotiaalla.

Itse olen lapsenmielinen. Ja lapsekas. Ja lapsellinen. Ja vaikka mielelläni väitänkin, että pääkoppani sisässä asustelee vielä se parikymppinen neitokainen, olen varma, tai ainakin toivon, että viimeisen viidentoista vuoden aikana on jotakin henkistä kasvua tai ylipäätään jotakin muutosta (parempaan), tapahtunut. Lapsettomana, autottomana, koirattomana,  työttömänä ja omistusasunnottomana en varmaankaan edusta sitä ”normaalia” kolmevitosta, mutta katsotaanpas mitä minä listaani saan.

(Kirjoitin muuten vanhenemisesta, tuosta kaikille aina niin ajankohtaisesta aiheesta, jo kerran aikaisemmin. Voitte käydä lukemassa jutun täällä.)

• Jos joku ei pidä sinusta tai ei välitä jutella kanssasi tai pidä sinua kiinnostavana, se ei haittaa. On tietysti mukavaa, että ihmiset pitävät sinusta. Mutta jos he eivät, ei sinun tarvitsekaan musertua päiviksi ja miettiä missä meni pieleen, vaan voit hyväksyä tosiasian, että kaikki eivät pidä kaikista ja se on ihan ookoo. Tämä on ehkä yksi miellyttävistä vanhenemisen merkeistä.

• Krapulat eivät välttämättä ala heti aamusta. Voit jopa nousta pirteänä. Iltapäivällä noin kolmen neljän huitteissa, juuri silloin, kun olet jo unohtanut edes olleesi missään edellisiltana, se sitten iskee. Kylmäkuuma ja kaikki olot. Et myöskään halua hukata kokonaista päivää krapulalle. Ylipäätään krapuloita on harvoin ja jo koko sanan käyttö kuulostaakin vähän lapselliselta.

• Monet sanovat, että kolmekymmentä on rajapyykki. Itse huomasin sen vasta pari vuotta sitten: Aineenvaihdunta ja sen surullisen kuuluisa hidastuminen. Totta se on vaikka kuinka muuten leikkisi nuorekasta. Jos ennen hieman turvonneeseen olotilaan auttoi kuntosalin ajatteleminenkin, niin nyt siellä saa ravata ainakin neljä kertaa viikossa jos haluaa, että napit ei aukeile ja allit pursuile.

• No joo, pakko ne on tähän muutoslistaan ottaa mukaan. Ne muutamat juonteet silmien ympärillä (ja yksi pieni poskessa). Niin no vähän selluliittiakin. Mutta olen nähnyt, että parikymppisilläkin on.

• Et todella halua jäädä juhlien tai illanviettojen jälkeen kenenkään sohvalle yöksi, vaan sinun täytyy päästä kotiin nukkumaan.

• Rämäpäisyys vaihtuu varovaisuuteen. Jyrkkä mäki pyörällä ottaa mahan pohjasta ja et uskalla kokeilla päälläseisontaa, ettei niskat mene nurin.  On tässä jotain oikeasti hyvääkin. Olin ylpeä itsestäni viime kesän surffileirillä, kun meidät vietiin kivikkoiseen ja jopa vaaralliseen paikkaan kahden kokemattoman opettajan toimesta. Jengi kolautteli itseään kiviin yrittäessään nousta seisomaan laudan päällä ja yksi sai jopa silmäkulmansa auki pään kajahtaessa pohjaan. Itseäni pelotti, en uskaltanut enkä halunnut ja sanoin ohjaajalle meneväni takaisin rannalle. Pian muutkin tulivat vedestä ja ohjaajat pyysivät moneen kertaan anteeksi mokaansa viedä aloittelijat kyseiselle rannalle. Olin omasta kypsyydestäni hyvin ylpeä. Siinä missä junnuna olisin yrittänyt kerätä ihailuja että minäpäs uskallan (tai ainakin miettinyt, että mitä ne muut ajattelevat jos en uskalla), uskalsin sanoa, että en uskalla. Ihailin itseäni tästä hyvästä monta päivää.

• Pinkin kynsilakan sijasta valitsen nykyään tummanpunaisen. Ja en pörrötä tukkaani enää ihan niin pörrölle. Ja joskus jopa mietin, että voinko ostaa vielä juuri niitä vaatteita mitä haluan, vai saattaako olla, että näytän siltä, että yritän näyttää nuorelta (Risaisia farkkuja tulen kuitenkin käyttämään forever).

• Haluaisin sanoa, että voittaminen ei ole enää tärkeintä. Mutta se on. Katsellaan sitten nelikymppisenä uudestaan.

• Ysikytluvun lopun hamehousut ovat tulleet takaisin muotiin. Nauroin kaupassa epäuskoisesti ääneen, kun näin ne. Tekisi mieli varoittaa kaikkia nykyteinejä, että ei ei ei, älkää ostako näitä. Sille on ihan syynsä, että näitä ei ole kukaan käyttänyt 17 vuoteen. Sitten tajusin asian shokeeravan puolen. Olen virallisesti vanha. On ollut ennen ihan ookoo, jos kuuskyt- tai seitkytluku on tullut takaisin. Mutta että ysikyt. Olin jo silloin olemassa ja pukemassa tätä muotia ja nyt se on uudestaan ostettavissani. Mutta ei niin hyvää ettei jotain pahaa: Onneksi olen niin vanha ja viisas, että minulla on pokkaa olla myös epämuodikas ja jättää hamehousut henkariin.

Okei, tämän pidempää listaa en saa vaikka kuinka yritän. Olen edelleen se, joka illanvieton jälkeen haluaa lähteä aina ulos ja joka poikaystävän kanssa kilpailee kotiin tullessaan kumpi juoksee raput nopeiten ja koskettaa kotiovea ensimmäisenä. Saatan syödä jätskiä ennen ruokaa vain koska se on tylsää tehdä asiat aina oikeassa järjestyksessä (ja mitäs jos kuolisin ruokailun aikana, sitten en  olisi ikinä saanut jätskiä) ja en mene aikaisin nukkumaan jos minulla on kivaa, vain siksi että aamulla on aikainen nousu. Vesisodat ovat aina yhtä hauskoja ja mitä useammin saan viimeisen sanan jossakin lapsellisessa kinassa, sitä parempi.

PS. Piti valita tämän jutun artikkelikuvaksi punainen kynsilakkapullo. En löytänyt kuin neonoranssia ja mustaa. Valitsin sitten auringon. Se on vanha ja aina yhtä kaunis.