Tänään aamulla saavuttiin Whistleriin ja täällä on ihan mieletöntä. Huokailtiin ihastuksesta koko vajaan kahden tunnin bussimatka Vancouverista ja annettiin sielun levätä. Vuoret, meri, metsät, järvet – kaikki se mitä olin Kanadan aina kuvitellut olevan, on oikeasti juuri sitä.
Eilen tehtiin vielä Vancouverissa kaksi opastettua kävelykierrosta ja opittiin roppakaupalla mielenkiintoisia asioita kaupungista: kaupunginjohtaja on pukua käyttävä hippi, joka sulkee keskustan autoteitä saadakseen enemmän tilaa pyöräilijöille ja haluaa, että jokaisella vancouverilaisella on max. 5 minuuttia joko puistoon tai merelle (tällä hetkellä toive täyttyy 90 %:n osalta). Ja että jos Vancouveriin tulisi maanjäristys, niin keskustan alue täyttyisi 2,5 metristä lasia (keskustassa on niin paljon lasirakennuksia). Ja että aikojen alussa sahatyöläiset saivat epämiellyttävän yllätyksen, kun ahneuksissaan menivät yöllä Stanley Parkiin ja repivät alas ”aarteet”, jotka intiaanit olivat sinne hinanneet. Aarteet olivat kuolleiden ihmisten ruumiinosia – rutiini, jotka intiaanit tekivät kunnioittaakseen edesmenneiden maanmiestensä muistoa.
Free guided tours on muuten yksi asia, joita olemme alkaneet tekemään kaikkialla ja joita voin lämpimästi suositella (vaikka en yleensä pidäkään mistään opastetusta). Oppaat ovat usein paikallisia ja koska heidän ainoa palkkansa ovat tipit, joita he osallistujilta saavat (ja joita osallistujat antavat luonnollisesti sitä enemmän mitä tyytyväisimpiä kierrokseen ovat), haluavat he aina panna parastaan. Lisäksi heillä on vapaat kädet tehdä kierroksista sellaisia kuin itse haluavat, joten hyvällä tuurilla kuulet kaupungista mitä mielenkiintoisempia asioita.
Kaiken kaikkiaan rakastuttiin Vancouveriin ja ollaan iloisia, että meillä on siellä perjantaina vielä muutama tunti ennen junanlähtöä Seattleen. Mutta nyt siis Whistlerissä kolme yötä, ja tarkoituksena ainakin pyöräillä, uida, vaeltaa ja meloa. J on vähän kipeä mikä on kovin surullista, sillä nimenomaan Whistler on hänen matkansa kohokohta ja henkeä salpaavista maisemista ei nyt paljoa nautita punkan pohjilta. Mutta peukut pystyyn, että olo siitä kohenee ja että minä maltan antaa sairaan levätä.
Ai niin. Täällä on karhuja. Siis ei mitään, että saattaa olla, vaan että on. Olin saada kohtauksen, kun tänään hostellia tutkiessani näin lapun terassin ovessa: Täällä on karhuja. Pidäthän oven kiinni, sillä hajut ja ruoka houkuttelevat mesikämmenet sisälle. Oli pakko tarkistaa respasta, että onko täällä niitä oikeasti, johon poika tiskin takana ihan rennosti: no nyt en ole kolmeen viikkoon nähnyt yhtään, so you’ll be fine. Siis KOLMEEN VIIKKOON. Minä en ole ajatellut törmätä yhteenkään koko elämäni aikana. No mutta ”ne on ihan chillejä ja eivät tykkää metelistä”. Tässä kohtaa otti vähän rinnasta ja ajattelin, että siinä tapauksessa pidän kyllä huolen siitä, ettei ainakaan metelistä jää meidän kohtaaminen kiinni. J:n mielestä olisi coolia nähdä karhu. Ja joo niin minunkin mielestä, mutta sellaisen turvallisen näkömatkan päästä. Ja olen ihan varma, että sellaista toivomusta ei oteta huomioon jos tilanne kohdalle osuu, niin varmuuden vuoksi olen toivomatta yhtään mitään.
Ja ai niin ai niin! En saanut ostettua tänään viiniä kun ei ollut ajokorttia mukana! Yritin kertoa, että olen jo 37, mutta ei auttanut. Ei muuta kuin lähettämään ulkona odottava J matkaan, jolta papereita ei kysytty. Te, jotka tiedätte ikäeromme, ymmärtänette varmasti asian huvittavuuden. Kaiken lisäksi myyjä oli naureskellut, J:lle, että: ”Sinun tyttöystäväsi niin kovasti yritti näyttää vanhalta”. Siis mitä ihmettä. Selvennetään nyt, että minä vain niin kovasti yritin saada viiniä, en muuta.
Tässä vähän kuvia Vancouverista ja ekan päivän Whistlerit, toistaiseksi vielä vuorien juurilta käsin.
Vancouver:
Esimakua Whistleristä:
8 comments for “Vancouveria ja Whistleriä”