Hammaskeijut liitetään hampaiden lähtöön lapsenomaisella ja satumaisella tavalla. Minä sen sijaan liitän tähän tarinaan satumaiset hammaslääkärisedät.
Tiistaiyönä minulla alkoi hervoton hammassärky. Vetelin paracetamolia ja ibuprofeiinia vuorotellen ja tungin jääpuusia suuhun. Nipistelin itseäni kämmenselästä, jotta en huomaisi hammassärkyä (se kun onkin niin helppo olla huomaamatta). En nukkunut silmäystäkään ja aamulla ei toivoakaan töihin menosta. Nyt luulette varmaan, että olin aamulla heti puolikahdeksalta luuri kädessä varaamassa hammaslääkäriltä akuuttiaikaa.
No en todella ollut.
Sen sijaan vedin peiton korviin, kahmin viimeisetkin särkylääkkeet ja odotin, että särky menee ohi. (Tiedättehän, ainahan se hammasärky vaan ”menee ohi”). On niin noloa myöntää, että tarvitsen vahvemman osapuoleni tähänkin ajattelemaan järjellä tunteen sijaan.
Aamuiset tekstiviestimme:
”Mä oon tänään kotona tän hampaan takia”.
”Kannattaiskohan sun olla hammaslääkärissä sen hampaan takia”.
Ärsyttävän kypsää.
Ja ärsyttävän totta. Otan luurin käteen ja laitan hännän koipien väliin ja näpyttelen numeron.
Vapaita aikoja ei tietenkään ole. Sen sijaan, että saisin ynseää ”olethan ottanut särkylääkettä”, tuskaani epäilevää palvelua, huokuu tämän ajanvaraajan äänestä ihan oikeasti empatia ja välittäminen surkeaa kohtaloani kohtaan. Hän ei kuitenkaan kertakaikkisesti löydä minulle aikaa samana iltapäivänä, mutta lupaa käydä itse henkilökohtaisesti (!) kyselemässä lääkäreiltä, josko joku kuitenkin ehtisi. Odotan. Hän ei saanut ketään lääkäriä kiinni, pahoittelee kovin ja kysyy voiko soittaa takaisin. Odotan anteeksipyytävää soittoa myöhään iltapäivällä. Puhelin soi kolmen minuutin päästä: Pääsetkö nyt heti, Leif lupasi ottaa sinut vastaan, jos tulet nyt heti. Ihana Leif. Ihana ajaanvaraaja-täti. Viekää kipuni pois ja palauttakaa uskoni hammaslääkäreihin.
Leif on lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä. Harmaat hiukset ja nauravat silmät. Melkein rentoudun tuolissa (vaikka nipistelenkin itseäni kämmenselästä, kuten aina ollessani hermostuksissa korva- tai hammaslääkärin tuolissa). Suuhun koskee niin, etten haluaisi kenenkään häärivän lähimaillakaan kitaani, mutta ymmärrän, että en voi saada apua muuten ellen annan Leifin tunkea sormiaan pelipaikalle.
Otetaan kuvat ja ihmetellään ja porataan ja tasoitetaan vähän. Kuvissa ei näy mitään, joten arvaillaan hieman. Toimenpide lievittää kipuani hieman ja teen lähtöä. Leif katsoo minua alta kulmiensa ja kuiskaa: ”Nyt jos menet tuosta respan ohi oikein nopeasti, niin sinun ei tarvitse maksaa mitään”. Katson häntä hitaasti, ymmärtämättä, jolloin hän lisää: ”Mutta se tarkoittaa, että sinun täytyy mennä todella nopeasti”. Hymyilen takaisin ja kävelen minnepä muualle kuin suoraan tiskille.
Respan täti ihmettelee ääneen, että Leif on kirjoittanut toimenpiteeksi ”jotain hassua”. ”Leif on nyt unohtanut painaa sitä viimeistä nappia”, sanoo täti anteeksipyytävästi hymyillen ja lähtee kohti Leifin huonetta, josta Leif juuri astuu ulos. Ymmärtäen ja ääneen sävyään muuttaen (siten kuten hieman vanhmmille ihmisille kohteliaasti puhutaan) täti kuiskuttaa jotain, jonka Leif sivuttaa ja huutaa tämän ohitse minulle hymyillen: ”Minähän sanoin, että sinun ei tarvitse maksaa mitään”. Olen puulla päähän lyöty, olinhan juuri valmistautunut maksamaan sen kuusikymppiä ainakin pelkkää käyntimaksua. Ainahan hammaslääkäri maksaa omaisuuden! Kerron, että luulin Leifin pelleilevän ja esitän vuolaat kiitokset. Poistun poski raskaana, mutta askel kevyenä.
Tätä harvinaisen iloista hammaslääkärikäyntiä himmensi hieman järkyttävän kivun jatkuminen ja seuraavana aamuna olikin edessä uuden ajan soitto. Itkua nieleskellen luuri nöyrästi käteen. Aika löytyy heti lounaan jälkeen. Tällä kertaa ei Leifille, vaan Göranille. Istun odotushuoneessa poski turvonneena ja itkuvalmiina. Göran astuu odotushuoneeseen huutaen minua nimeltä. Hänen katseensa osuu ensiksi minuun, mutta jatkuu sitten pidemmälle odotushuoneeseen. Nousen ylös, ja Göran hämmästelee, että ai se olitkin sinä. Sisällä huonessa hän sanoo: En henkilötunnuksen perusteella odottanut ketään noin nuoren näköistä. Anteeksi että mitä! Siis mistä näitä ihania hammaslääkärisetiä oikein tulee. Roikkuvat silmäpussit, helvetillinen kipu ja poski kuin pienellä oravalla. Ja kehuja ja ilmaisia aikoja vaan satelee.
Tämä tarina ei nyt kerro mikä oli lopullinen diagnoosi tai kuinka paljon se loppupeleissä tuli maksamaan. Tämä tarina loppuu onnellisesti siihen tosiasiaan, että hyvä voittaa pahan. Hyväää asiakaspalvelua on vielä olemassa. Me ihmiset voimme olla ihmisiä toisillemme. Pienillä asioilla on merkitystä. Jos onnellisuuskohtaus voi tulla hammaslääkärillä, voi se tulla missä tahansa.
4 comments for “Hammaslääkärin sedät”