Työnhakijan totuus

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta työtön? Laiskanpulskea ihmispolo, joka makoilee kotisohvalla nenäänsä kaivellen? Mitään aikaansaamaton vätys, joka valittaa töiden puutetta tekemättä asialle kuitenkaan mitään?

Jos mielikuvasi on ylläkuvatun kaltainen, voin kertoa omakohtaisesta kokemuksesta, että tämä mielikuva on kaukana todellisuudesta. Työnhakijan jos jonkun on oltava aktiivinen ja sata lasissa koko ajan. Ja jos on työnteko rankkaa ja stressaavaa, niin työnhaku sitä vasta onkin. Se on kokonaisvaltaista, voimia vievää ja valitettavan usein epäpalkitsevaa. Työnhakijan tulee olla aktiivinen, innostunut ja koko ajan kovalla itseluottamuksella varustautunut. Itseluottamuksen tulee olla huipussaan samaan aikaan kun iskuja satelee vastaan ja usko omasta osaamisesta lyödään maan rakoon oikein urakalla. Lisäksi työnhakijan tulee olla luova, ajatella ”outside of the box” ja markkinoida alati itseään. Harvalla on tällaista latausta jokapäiväisessä työssään.

Kun on kirjoittanut toistakymmentä kelpohakemusta koulutustaan ja työkokemustaan vastaaviin paikkoihin ja vastaanottanut noin nolla vastausta, saattaa olla vaikeuksia yrittää vakuuttaa seuraavan hakemuksen vastaanottajan palkkaamaan juuri sinut, kun itse et todellakaan keksi yhtään syytä miksi yhtään kenenkään tulisi valita sinua yhtään minnekään enää ikinä.

Juuri se on työnhakemisessa onkin raadollista. Kulutat tunneittain aikaa potentiaalisen paikan etsimiseen ja työhakemuksen laatimiseen. Uskot, toivot ja olet varma että juuri sinä saat paikan (kyllä, sinun tulee uskoa koko prosessin ajan, miksi muuten edes hakisit), ja kun viimein saat hakemuksen eteenpäin ja kuluu päivä, kuluu viikko ja kaksi ja et saa edes ”kiitos hakemuksestasi, mutta valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun” -sähköpostia, ei sinun auta kuin laittaa uutta matoa koukkuun.  Ja siis vankalla itseluottamuksella ja positiivisella asenteella, totta kai.

(Jos olet ollut useamman kuukauden työttömänä ja pääset työhaastatteluun, muista sanoa, että hyviä puoliasi ovat periksiantamattomuus ja sitkeys. Olet päämäärätietoinen ja järjestelmällinen. Jos työnantaja kysyy esimerkkiä, sanot vain että olet ollut työttömänä ja nyt istut haastattelussa. Olet ylpeästi pitänyt päätäsi pystyssä tuttaviesi ”päivääkään en ole työttömänä ollut” -kommenttien viidakossa ja raivannut systemaattisesti ja itseesi uskoen tiesi haastatteluun).

Työnhaku ja työttömänä oleminen on jatkuvaa prosessointia itsensä ja ”työ”tapojensa kanssa. Alituista ajankäytön miettimistä. Mitä voisin tehdä enemmän tai toisin, jotta olisin lähempänä työpaikan saantia? Paljonko käytän aikaa päivässä työnhakuun ja kuinka rytmitän siihen ulkoilun, urheilun ja muun mahdollisen elämän? Pitäisikö minun tehdä ja yrittää vielä enemmän?

Työttömänä oleminen on rikkirepivää itsensä vertailua työssäkäyviin ihmisiin. Ainaista huonon omantunnon tuntemista jostakin (en tee tarpeeksi, hakemus on liian pintapuolisesti laadittu, minulla on liikaa aikaa, käytänkö sen oikein, minun pitäisi olla tuotteliaampi, TUHLAANKO MINÄ AIKAA) ja itsensä soimaamista siitä, ettei lue enemmän, opiskele kielioppia, siivoa keittiönkaappeja tai kertaa businessenglantia. Onko työttömällä edes oikeutta tehdä muuta kuin istua nokka kiinni tietokoneen näytöllä ja etsiä ja miettiä ja ideoita ja raapustaa hakemusta hakemuksen perään?

Kaiken näiden vailla vastausta olevien kysymysten lisäksi työtön on jumittunut henkisen vuoristoradan nonstop-kyyditykseen,  jonka maisemissa vilahtelee huono ihmisyys, alemmuudentunto ja syyllisyys.

Kaiken kaikkiaan työttömyys on kuin yksi iso tekemätön koulutehtävä. Se hallitsee sinua niin kauan kunnes ”se on tehty”. Toisin kuin koulutehtäville, sille ei vaan ole annettua deadlinea ja et voi tietää kuinka kauan sen kanssa menee aikaa. Se vaanii ahdistavana mielen perukoilla ihan koko ajan ja et pääse siitä eroon ennen kuin saat kylläkiitoksesi.

…Mitäs jos olisinkin valinnut toisin? Mitäs jos koko tämän viiden vuoden ajan olisinkin vaan pysynyt Suomessa ja samassa työpaikassa tai vaikka vaihtanut työpaikkaakin, mutta tehnyt sen järkevästi ja siten, että ceeveehen ei jää yhden yhtä tyhjää aukkoa.

Ei, ei, ei. CV:n aukot ja satunnaiset työttömyysjaksot ovat edelleen hyvin mitättömiä kaikkien niiden hetkien ja kokemusten rinnalla, joita riskit ja rohkeus ovat minulle tuoneet. Monella voi olla yhtäjaksoinen ja pitkä työura takana, mutta onko heillä sitä täyttymyksen tunnetta suuren unelman toteuttamisesta ja uskaltamisesta? Ei sillä, että se olisi kaikille edes tavoittelemisen arvoista, mutta itse en olisi näitä kahta asiaa voinut yhdistää mitenkään ja tiedän, että olen tehnyt oikeat valinnat. Unelmilla on hinta ja minä maksan nyt omaani.

PS. Kirjoituksen ehkä semisti negatiivisesta sävystä huolimatta, ei tämä nyt niin kallis hinta ole maksettavaksi. Kevät tulee ja aurinko paistoi tänään (jopa Växjössä!). Kohta kuntosalille ja sitten kylpyyn. Puss puss!

TyönhakuTyönhakijan työvälineitä

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.