Tabata, core-training, synttäribileet, fyssari, hae koira hoitoon (muista myös lenkittää se), lääkäri, kampaaja, alennusmyynnit & mummun kanssa korttia. Täydellisen housewifen normiaskareet kuten pyykinpesu, tiskaus, imurointi, vessan siivoaminen, ruoanlaitto ynnä muut pienet päivittäiset puuhastelut. Työnhakua. Selaillaan, etsitään, klikkaillaan, luetaan, mietitään, kirjoitetaan, oikoluetaan, kirjoitetaan uudestaan, oikoluetutetaan. Ahdistutaan, iloitaan, innostutaan, masennutaan ja aloitetaan sitten taas kaikki alusta. Kuka sanoi, että työttömän arki on pitkäveteistä tai ettei ole mitään tekemistä?
Itse olen kaiken tekemisen lisäksi myös yrittänyt vältellä kahta suurinta pelkoani työttömyyteen liittyen: Niiden kuuluisten seinien kaatumista päälle ja itseni alempiarvoiseksi tuntemista.
Ensimmäisen olen ratkaissut sillä, että joka päivään täytyy kuulua ainakin yksi aktiviteetti. Aktiviteetti, joka tapahtuu tämän asunnon seinien ulkopuolella. Plussaa on, jos tähän aktiviteettiin kuuluu myös ihmisten tapaaminen, mutta se ei aina ole pakollista. Toistaiseksi olen saanut pelkkää kiitettäväää tämän tehtävän suorittamisesta.
Toinen peikkomörköni onkin sitten enemmän henkisellä puolella, ja se on saanut minut pauloihinsa aiempina työttömyyshetkinäni: Olet huonompi kuin muut, koska sinulla ei ole töitä. Kaikilla muilla on tarkoitus, sinulla vain ei ole. Kukaan ei odota sinua missään minään aamuna ja kukaan ei tarvitse sinua tekemään mitään. Olet arvoton ja turha. Kaikki muut paitsi sinä ovat tärkeitä.
Koska tämä mörkö ei ole vielä pääni sisään päässyt ja en toistaiseksi tunne itseäni huonommaksi kuin kukaan muukaan, en syvenny siihen nyt sen enempää.
Mutta jos jätetään työnteko sikseen ja mietitään ylipäätään aikaa ja tekemistä.
On itsestään selvää että ihminen tarvitsee tekemistä. On myös mielenkiintoista kuinka ihminen tuntee itsensä tärkeäksi, kun hänellä on paljon asioita, joita tehdä. Kun kalenteri täyttyy ja jokainen tapaaminen täytyy sopia seitsemän viikon päähän kun ”mulla on niin paljon kaikkea”. Kun Facebookiin listataan jokainen asia, joka tänäänkin ollaan taas tehty (se siis vasta tärkeää onkin, että muutkin näkevät): ”Luin lehden, join kahvit, kävin koiran kanssa ulkona, pyöräilin salille, suoritin lankkuhaasteen ensimmäisen osan, kävin suihkussa ja pyöräilin kotiin. Kylläpäs on jo ehditty ja kello on vasta kymmenen”.
Miksi on niin tärkeää ja hienoa kun ihan koko ajan on niin kiireinen ja tehokas ja aktiivinen?
Totta kai on kivaa kun on tekemistä ja aktiviteetteja, se on selvää. Mieli pysyy virkeänä ja ketä nyt ei ahdistaisi ainainen kotona tyhjänpanttina lohnaaminen. Itse ainakin tarvitsen ihmisiä ja tekemistä elämääni. Eikä missään nimessä tietenkään ole väärin tehdä vuorokauden jokaisena tuntina jotain jos se tuntuu hyvältä. Tai ylipäätään viettää kiireistä elämää. Mutta en kestä jatkuvaa valitusta siitä kuinka vuorokauteen tarvitsee saada lisää tunteja kun ”millään ei aika riitä” kun olen ”koko ajan niin älyttömän kiireinen”.
Voin kuulkaa ihan kertoa, että lisätunteja ei tipu. Maa kiertää akselinsa ympäri kahdessakymmenessä neljässä tunnissa. Nyt ja aina. Se ei hidasta tempoaan, jos sinä et ehdikään pitkän ylityöpäivän jälkeen lenkille ja spinningiin ja kampaajalle ja leffaan. Ei tule ylimääräisiä tunteja ei, joten jatka puuhastelujasi sitten taas kun uusi päivä valkenee ja lopeta valittaminen.
Sitäpaitsi kiire ja menot ovat aina itse valittuja juttuja. Kiire on itse tehtyä. Siksipä sitä on turha valittaa muille, koska niin makaa kuin petaa. Riippuu täysin ihmisestä itsestään kuinka paljon harrastuksia ja menoja ja velvollisuuksia haluaa hankkia ja kuinka kiireisenä (=tärkeänä) itseään haluaa pitää. Toki on ymmärrettävää, että on hienoa olla niin tärkeä, että tarvitaan sadassa paikassa samanaikaisesti, mutta on se myös vähän surullista jos kaverin kanssa ei voida mennä kahville ilman että ”synkataan kalenterit”, jotta löydettäisi se yksi yhteinen puolituntinen ensi kuun puolessa välissä. Haloo. Se on sinun ystäväsi. Ihminen löytää aina aikaa kaikelle, mitä oikeasti haluaa tehdä. Ja sille, jolle ei niin aikaa halua antaa, sitä ei myöskään löydy. So simple is that. Itse oivalsin ihan tässä hetki sitten, että on turhaa loukkaantua, jos joku ei ”ei ehdi nähdä”. Silloin vain tämä ihminen valitsee jonkin toisen asian tärkemmäksi. Ja toisen ihmisen valinnoista on turha pahoittaa omaa mieltänsä.
Ja loppuun vielä tunnustus: Toistaiseksi on ollut ihan ok olla kotona.
Tehdä pitkä kävelylenkki ja ottaa sen jälkeen ihana extempore-kylpy mansikkakylpyvaahdossa maanantaina keskellä päivää (kuka ihme on sanonut, että kylpeä pitäisi vain iltaisin?). Katsella dokkareita SVT:ltä ja ottaa niiden päälle syntisen ihanat pikkupäikkärit. Mennä pupumussun kainaloon aamupäivästä jos silläkin sattuu olemaan vapaata ja lukea Coelhon elämänkertaa. Hakea Event ja Marknadsansvarigin paikkaa ja lainata sitten kirjastosta ”Event Marketing” -kirja ja syventää tietojaan aiheesta. Käydä uimahallissa vesijuoksemassa ennen kello kolmea kun radat ovat tyhjät ja pääsyliput edullisimpia. Leikkiä tehokasta kotivaimoa ja miettiä josko viimein pitäisi hommata ne verhot vai vieläkö mennään kolmaskin vuosi pelkillä sälekaihtimilla. Nukkua pitkään ja tuntea mukamas vähän syyllisyyttä että taas nukuin vartin yli kymmeneen vaikka muu maailma on tehokkaana herännyt jo kolme tuntia sitten. Surffailla netissä ja antaa ajatusten ja haaveiden lennellä.
Tajuta, että wau, juuri nyt kukaan ei odota minua missään, tekemässä yhtään mitään. Se, missä minun tulevaisuudessa täytyy tulla olemaan torstaisin tähän aikaan, riippuu ihan itsestäni. Siitä, mitä päätöksiä nyt teen, mitä hakemuksia laitan menemään ja minne. Mitä mahdollisia riskejä tulen ottamaan. Vain minä itse päätän, kukaan muu ei minua tästä keittiön pöydän äärestä vie minnekään.
Life is good.
4 comments for “Tärkeä työttömänäkin”