Matkamuistoja (osa I)

Kiinnittäkää turvavyöt. Halutessanne voitte ottaa vierustorveria kädestä kiinni. Voitte myös pyöritellä epätoivoisena päätänne ja muljautella silmiänne kaikkitietävästi. Saattaa nimittäin olla aihetta. Matkamokiani, olkaa hyvä. Mukavaa matkaa!

Interrail, Rooma, v. 2000 Rooma oli kuukauden mittaisen reilimme viimeinen etappi. Neljänkymmenen asteen helteet olivat jatkuneet päivätolkulla.  Kosmetiikkavarastomme ehtyessä jouduimme vielä viimeisenä viikkona shoppailemaan paikallisessa Body Shopissa täydennystä. Ostimme pienen pullon body lotionia sekä suihkusaippuan. Rasvasin naamani kuuliaisesti jokaisen suihkun jälkeen. Ihmettelin kuitenkin, miksi se tuntui  kiristävän kuivuuttaan rasvailuista huolimatta.

Noin neljä päivää ostosreissun jälkeen ystäväni meni kävelylenkin päätteeksi suihkuun ja otti vartalovoiteemme sinne mukaan. Jäin ihmettelemään asiaa ja kun hän tuli suihkusta, ihmettelin miksi ihmeessä hän ottaa rasvan mukaan pieneen suihkukoppiin. Hän ihmetteli, että minkä rasvan, pelkkä suihkugeelihän hänellä vain oli mukana. Luin vartalovoiteeni etiketin ja saippuaahan se oli. Olin siis neljän päivän aikana hieronut aamuisin ja aina suihkun jälkeen kasvoilleni saippuaa!! Että oliko sitten ihme jos vähän kiristeli 40 asteen helteissä…

Koko tämän ”kasvohoidon” päätteeksi naamaani ilmestyi hirveän kokoinen punainen läikkä. Olin kauhuissani, että nyt olin saanut jonkin spesiaalimaksaläikän joka säilyisi poskessani lopun ikäni. Hätäpuhelu Suomeen ja äidin ohjeiden mukaan kortisonia apteekista. Tällä kertaa selvisin parin päivän kortisoonikuurilla ja sittemmin olen opetellut lukemaan mitä missäkin pullossa lukee ennen kuin lätkin niiden sisältöä niitä itseeni.

Junaliput_Italia

Cambridge, Iso-Britannia v. 2005 Olin yhden kesän tarjoilijana eräässä cambridgeläisessä hotellissa. Hotelli oli olevinaan vähän hienompi, jossa kahvikin tarjoiltiin aina ”hopeiselta” tarjottimelta. Lisäksi asiakas sai aina, vain kahviakin tilatessaan, keksejä ja ”hopeisen” kahvikannun, josta sitten sai ottaa santsikuppia itse. Usein paikalliset, ei hotellissa asuvat businessmiehet, tulivat nauttimaan päivän lehden ja kupin kahvia loungeemme.

Tällainen brittiläinen herrasmies juurikin oli minun ihka ensimmäinen asiakkaani. Kädet hikoillen ja sydän pamppaillen menin hänen luokseen ja kirjoitin tilauksen ylös: ”Kahvia”. Olin ilosta soikeana; olinhan ymmärtänyt tilauksen hankalasta aksentista huolimatta. Marssin lehtiöni kanssa keittiöön. Kaikki oppimani kuitenkin unohtui siinä touhutessa, ja tilausta tuodessani täräytin miehen pöytään tarjottimen (ilman sitä valkoista aluspaperia tietenkin). Tarjottimella oli kannullinen kahvia. Ei kermaa, ei sokeria, ei keksejä. Eikä myöskään kuppia. Shit. Tämän huomatessani kysyin: ”Uhm would you like to have a cup aswell?”. Kohtelias businessmies kohotti hieman päätään päivän lehdestä ja nyökkäsi minulle ystävällisesti: ”Oh yes thank you, that would be very nice”. Olisin voinut vajota maan alle, mutta hyvin tärkeänä lähdin kuitenkin hakemaan kuppia keittiöstä ja vein tämän kohteliaan näytöksen kunnialla loppuun. Tästä kaikesta huolimatta ensimmäinen (ja viimeinen) kesäni tarjoilijana sujui muuten ihan mallikkaasti.

Vika päivä tarjoilijana Cambridgessä 2

Lento Kööpenhamina-Madrid, v. 2014 Matkani kohti Lissabonia alkoi lennolla Köpiksestä Madridiin. Olin lipusta katsonut aiemmin että matkan kesto on 5 h 20 minuuttia. Oletin, (yhtään mitään sen kummempia ajattelematta), että tämä kesto tarkoittaa nimenomaan lentoa Köpiksestä Madridiin. Sen jälkeen olisi vielä vajaan tunnin lento määränpäähäni Lissaboniin.

Korvani ovat ongelmalliset. Lentäessä, ja varsinkin aina laskeutuessa tunnen niissä kipua, tukkoisuutta ja rutinaa. Nyt matkan aikana luin ja torkuin ja kuuntelin musiikkia enkä kuunnellut kapteenin kuulutuksia lainkaan. Kunnes sitten yhtäkkiä havahduin kipuun korvissa, ja siihen, että herranjumala laskeudumme kovaa vauhtia ja olemme lentäneet vasta 3 h 20 minuuttia. Hätälaskeudummeko?!? Kuolemmeko kaikki? Kenelle viimeinen tekstiviesti? Nopea katsaus koneeseen kertoi kuitenkin, että paniikkia koneessa ei ollut ja vierustoverini istuivat tyyninä kuten niillä lennoilla kuuluukin, joilla kone ei ole syöksymässä tuhatta ja sataa alas kohti kuolemaa.

Hmm. Mutta mitä sitten oikein tapahtuu? Matka-aikaa pitäisi olla vielä parisen tuntia jäljellä. Varmistin vieressäni istuvalta mieheltä kellonajan. Se oli saman verran kuin omakin kelloni. Hmmmm. Katsoin parhaaksi vielä kysyä häneltä, että: ”Laskeudummeko nyt siis Madridiin?”. Mies katsoi minua hitaasti ja hämärästi tajusin kuinka typerä kysymykseni oli. Mihin muualle me voisimmekaan laskeutua kuin sinne, jonne olemme matkustamassa. Hän kuitenkin alentui nyökkäämään pienesti että kyllä, Madridiin tosiaan.

Ihmettelin kovasti mielessäni, että kuinkas me nyt niin nopeasti lennettiin, että ihan paria tuntia aiemmin oltiin perillä. Sitten minulle valkeni. Tajusin, että 5 h 20 min oli matkan KOKONAISAIKA, joka tarkoitti, että Köpiksestä Madridiin olisi juurikin se noin kolme ja puoli tuntia, sitten tunnin odotus Madridissa ja sieltä tunnin lento Lissikseen. Ja että ihan aikataulun mukaan oltiin laskeutumassa ja kukaan ei ollut kuolemassa. Halusin kertoa helpottuneena vierustoverilleni, että luulin meidän tehneen hätälaskua, mutta miehen kyllästynyt ilme sai minut pysymään hiljaa. Note to myself: Ajattele joskus vähän, pliis jooko.

Voitte avata turvavyöt. Voitte myös pudistella päätänne ja sitten voimme nauraa yhdessä näille blondimaisuuksille. Saatte toki myös (hiljaa itseksenne, tietenkin) taivastella huolimattomuudelleni ja ajattelemattomuudelleni (huomaattehan, että kieltäydyn käyttämästä sanaa ”tyhmyydelleni”). Onneksi pieniin noloihin tilanteisiin ei kukaan kuole kuitenkaan ja onneksi sitä voi aina nauraa itselleen.

Toivottavasti viihdyitte. Annalavida toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi myös seuraavalle matkalle!

To be continued…

  4 comments for “Matkamuistoja (osa I)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.