Meidän koronavuotemme

Matkoja Suomeen läheisiä tapaamaan ja sieltä vierailuja meille. Minä ja vauva mukaan J:n työmatkalle Etelä-Ranskaan pariksi viikoksi, road trip Lappiin ja O-ringen (maailman suurin suunnistustapahtuma) Uppsalassa kesällä kavereiden kanssa. Näistä piti minun ensimmäinen äitiysvuoteni olla tehty. Ihanaa lomailua, vapautta ja vauvantuoksua. Vauvaharrastuksia, pitkiä vaunulenkkejä, kahvitteluja ja treffejä toisten äitien kanssa. Vaan toisin kävi. Tai no vaunulenkeistä tuli kyllä todella pitkiä, kun listalta putosi koronan vuoksi kaikki muut aktiviteetit. Växjön kadut ja metsät ja urheilukentät tulivat tutuksi.

Sen sijaan, että tässä nyt itkisin ikävääni kaikkea menettyä kohtaan (uskokaa, sitä olen kuluneen vuoden aikana tehnyt ihan tarpeeksi), niin aion keskittyä kaikeen positiiviseen, jota tämä kummallinen, epätodellinen, tuskaisa ja pelottavakin koronavuosi on kaikesta huolimatta pitänyt sisällään:

  • Meistä tuli perhe noin puolivuotta ennen kuin korona rantautui Ruotsiin. Kun yhtäkkiä kaikki muu sosiaalinen elämä loppui, (harrastukset, ystävien tapaamiset, juhlat, ulkonasyömiset, matkustus jne.) saimme jotenkin ihanaa ja intensiivistä aikaa vain perheen kesken juuri oikeaan aikaan, matkamme alkutaipaleella. Vaikka olemme aktiivisia ja sosiaalisia ja luoja tietää, että emme koskaan olisi valinneet kaikkea sosiaalista pois elämästämme vapaaehtoisesti, ei viime kevät loppujen lopuksi ollut yhtään huono ajankohta viettää aikaa vain oman perheen kesken ja hioutua hyväksi tiimiksi.

  • J lomautettiin keväällä parin kuukauden ajaksi 1-2 päiväksi/vko. Harvemmin sitä näkee lomautuksissa mitään positiivista, mutta kiitos Ruotsin valtion, ei tämä lomautus aiheuttanut kovinkaan isoa lovea lompakkoon ja otimmekin sen vastaan toivottuna extra-isyyslomana. Tämän ajan käytimme mm. tulevan kotitalomme maalaamiseen, koriksen ja tenniksen pelaamiseen ulkokentillä ja urheilukentällä vetojen juoksemiseen. Kaikesta huolimatta viime kevät on mielessäni lämpimänä ja rakkauden täyteisenä.

  • Pääsimme ensimmäisen ja toisen aallon välissä käymään Suomessa kaksi kertaa. 2 x 2 viikkoa laatuaikaa isovanhempien kanssa 24/7 on vähemmän kuin mitä olin tältä vuodelta toivonut, mutta näinä aikoina kuitenkin sellainen pätkä, että siitä on syytä olla kiitollinen. Se, että ei olla voitu matkustaa vapaasti Suomeen rakkaimpiamme tapaamaan on ollut koronavuoden hirvein asia. Mutta iloinen täytyy olla nykypäivän teknologiasta ja hyvälaatuisista videopuheluista. Välimatkat ja tapaamisten pitkät välit eivät tunnu ihan niin pitkiltä, kun mummu ja muffa voi videonkin välityksellä laulaa hämähämähäkkiä ja A voi heille ylpeänä esittää kuinka on oppinut matkimaan apinaa. Ruudun läpi lähetetyt lentosuukot eivät tietenkään koskaan voi korvata oikeaa kosketusta, mutta täytyy olla kiitollinen, että suhteiden ylläpito onnistuu kamerankin välityksellä kun on pakko ja silloin ei voi olla kuin iloinen, että nämä kamerat ja tarvittava teknologia ovat olemassa.

  • Äitiyslomakorvaus ei päätä huimaa. Mutta kun ”ei tee mitään”, ei rahaa myös kulu mihinkään. Esim. uusia vaatteita ei tarvitse hankkia, kun ei tarvitse/voi mennä minnekään.

  • Hieman liittyen edelliseen. Olen viimeisilläni raskaana ja ensimmäistä kertaa talvella raskaana. Olen vallan mainiosti selvinnyt J:n vanhalla kerrastolla ja talvitakilla (jossa näytän suurelta punaiselta lihapullalta, mutta eihän minua kukaan ole näkemässä, kun asumme keskellä metsää). Mikäli eläisimme normaalielämää harrastusten, juhlien ja ravintolaillallisten kanssa, olisi minun tarvinnut hankkia melkein vaatekaapillinen lämpimiä äitiysvaatteita ja käyttää niihin omaisuus.

  • Ulkona on tullut vietettyä paljon aikaa ystävien kanssa. Kun ei voida istua sisällä, voidaan grillata ulkona, mennä kävelylle, pulkkamäkeen tai vaikka viettää syntymäpäiviä tammikuun pakkasissa.

  • Kun ihmisten sosiaaliset aktiviteetit ovat vähentyneet, ei tarvita viikkojen suunnitteluaikaa ystävien tapaamisille, vaan näkemiset onnistuvat spontaanisti ja pienillä varoitusajoilla: ”Mennäänkö huomenna luistelemaan ja grillaamaan?” ”Joo!” ”Tehdäänkö pulkkalenkki ja otetaan mukaan lämmintä kaakaota?” ”Joo!”. Tämä on ehkä yksi parhaista kamalan korona-ajan positiivisista puolista.

  • Ja sitten se paras, joka toivottavasti jo pian odottaa meitä nurkan takana: Kiitollisuus, jota saamme kokea, kun taas pääsemme viettämään aikaa rakastamiemme ihmisten kanssa silloin kun haluamme, siten kuin haluamme ja niin paljon kuin haluamme. Kun voidaan taas koskettaa, halata ja istua lähekkäin ilman pelkoa. Kun nämä vapaudet on kerran meiltä viety pois, tulemme toivottavasti arvostamaan niitä sekä läheisiämme ja ystäviämme ja heidän kanssaan vietettyä aikaa ihan uudella tavalla. Tämän on pakko olla yksi positiivisimmista asioita, jonka korona-ajasta voimme oppia. Kuten myös se, että ruudut, näytöt ja virtuaalimaailma ovat hyvä lisä oikealle maailmallemme, mutta ne eivät koskaan voi korvata fyysistä vuorovaikutusta toisen ihmisen kanssa. Se kannattaa pitä mielessä seuraavalla kerralla isovanhempien luona vieraillessa, kun puhelimennäyttö alkaa kiinnostaa enemmän kuin käsillä oleva tapaaminen oikeiden ihmisten kanssa.

  1 comment for “Meidän koronavuotemme

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.