Växjö on kuuluisa huonosta säästään. Täällä sataa aina. Tai tuulee. Tai sataa räntää. Tai on pilvistä. Jos lähikunnissa, noin 30 kilometrin säteellä Växjöstä, paistaa aurinko/ei tuule/ei sada räntää, niin Växjössä ihan varmasti ei paista, tuulee ja sataa räntää.
Kun nämä ovat lähtökohtina ja jokapäiväisiä totuuksia, on helppo yhtyä kaikkien marinaan Växjön huonosta säästä ja ainaisesta sateesta. Eikä vain yhtyä marinaan, vaan yleensä olla se joka aloittaa sen. Kunnes kerran eräs madridilainen, Växjössä työkomennuksella ollut ystäväni, vastasi kiukutteluuni ainaisesti sateesta: ”Mutta teillä on täällä niin vihreää. Teillä on niin paljon metsää ja kasvillisuutta ja luonto on kovin kaunis ja rehevä. Meillä Madridissa kesäisin on 40 astetta ja pakokaasua ja pölyä ja kaikki on niin kuivaa.”
So called eyes opening.
Rakastan Växjössä nimenomaan sen luontoa. Erityisesti metsiä. Mutta eipä sitä ollut niin päin tullut ajateltua ennen. Että eihän se luonto kuki rehevänä, jos se ei jostain saa kostuketta. Mitä märempää, sen vihreämpää. Niinpä. Asioilla on aina kaksi puolta ja tässä oli hyvä esimerkki, kuinka sitä ei nää metsää puilta (sateelta).
Tokihan sitä vieläkin tulee joskus säästä maristua, ihmisiähän (ja hyvin sääorientoituneita sellaisia) tässähän vain ollaan (JA HELVETTI TÄNÄÄN SATOI RÄNTÄÄ!) Mutta joka kerta muistan, ainakin hiljaa mielessäni sen, että luontomme ei olisi niin upea, jos sitä ei ”silloin tällöin” myös satelisi.
Lyhyestä virsi kaunis. Tässä vähän makua kauniista kotikaupungistani ei vuodenaikoina. Ilman filttereitä, luonto niin kauniina omana itsenään:
2 comments for “Hometown glory”