Lofootit oli pitkään ollut yksi haavekohteistani ja kuvat maagisista auringonlaskuista ja arvokkaista vuorista turkoosinkirkkaine vesineen siinteli mielessäni kun sateisena, matkan toiseksi viimeisenä perjantai-aamuna lähdimme Abiskon luonnonpuistosta kohti maailman kauneimmaksi kehuttua saarirykelmää kohti.
No, totuus on usein tarua ihmeellisempää ja jos meidän totuutemme tällä kertaa ei ollut niin ihmeellinen, niin ainakin sankan sumun, vihmovan tuulen ja kahdentoista rapean asteen värittämä. Löysimme kuitenkin jälleen kerran upean telttapaikan (niitä ei suinkaan aina vain putkahtele pääteiden varsilta, vaan tässäkin lajissa J:n kartanlukutaidot ovat kultaakin kalliimpia) ja pienehkö järvi suuren vuorijonon edustalla ensimmäisenä Lofootti-yönä veti kiitollisen hiljaiseksi.
Teltan pystyttämisen jälkeen alkoi kuitenkin satamaan, ja sade ei hellittänyt ennen sunnuntaiaamua. Vaikka kyseessä oli siihen mennessä kaksi viikkoa kestäneen reissumme ensimmäiset huonot kelit, meinasi lauantaina huumori loppua, kun hampaat kalisten ajelimme sumuista saarta keksien suunnitelmaa B ja kaiholla miettien niitä upeimpia Instagram-kuvia joita ennen matkaa olimme kotisohvalla ihastelleet. Sade nyt ei sinällään haittaa, mutta sakeassa sumussa ei paljon vuorenhuipuille kiivetä maisemia ihastelemaan tai melota auringon hohkaamia vihreitä vuonovesiä pitkin.
Kaiken rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että hyvin maagista ja arvokasta harmaahko maisema kaikesta huolimatta oli suurten aaltojen lyödessä rantaan ja pilvien laahatessa lähes maata peittäen jykevät vuorijonot alleen lähes kokonaan. Jälleen kerran matkan aikana ymmärsin, kuinka ihminen on vain pieni rääpäle kaiken ympäröivän luonnon keskellä ja kuinka viiminen sana on aina jollakin muulla kuin meidän kenenkään lomasuunnitelmilla: Voimme haluta sitä tai tätä tai toivoa ihan mitä tahansa (kuten esimerkiksi hyvää ja kirkasta säätä), mutta emme yksinkertaisesti voi tehdä muuta kuin ottaa mitä annetaan ja make the most out of it.
Ja toisaalta, pieni vaellus kirpeässä tuulessa pikkusateen vihmoessa (kaikkien satojen lampaiden ihmetellessä) ja suhteellisen nopeat iltapulahdukset noin 10 asteisessa (mutta kristallinkirkkaassa!) merivedessä ja sitä seurannut punaviinilasi-kuksallinen takaa ainakin makeat yöunet lämpimässä teltassa.
Viimeiseksi päiväksi saimmekin sitten jo aurinkoa ja pääsimme ihastelemaan älyttömän henkeäsalpaavia maisemia ja toteamaan, että Lofootit on kaiken hypetyksen arvoinen ja että jokaisen sinne haaveilevan kannattaa laittaa haaveet todeksi ja lähteä jo tänään.
4 comments for “Dreamy Lofoten”