Tänään on sunnuntai

…ja huomenna on maanantai, sitten tiistai ja sitten keskiviikko, torstai, pejantai, lauantai jne.

Eli kun huomenna on maanantai, niin täytyy olla väsynyt. Inhottava, kamala pitkä työviikko edessa. Yöööök miksei aina voisi olla vaan viikonloppu.

Sitten tiistai. No niin, maanantaista selvitty. Mikä ihmeen arvo on tiistailla? Kerran eräs ex-kollega totesi tiistain olevan ”mitäänsanomattomin päivä viikosta”. Istuin ja mietin, että miten yksikään saatu päivä voi olla mitäänsanomaton (ja jos voikin, niin eikö asialle ole jotain tehtävissä).

Ja keskiviikko, tuo parahin pikkulauantai, jonka tehtävänä on jakaa viikko toivottuun ja ei toivottuun. Kun maanantai alkaa olemaan muisto vain, ja maaginen viikonloppu kolkuttelee jo ihanasti ovella. Jos olet ottanut perjantain vapaaksi, voit keskiviikkona lounasajan paikkeilla alkaa päivittelemään, kuinka ”kohta voit jo toivotella hyvät viikonloput”.

No mitäs sitten torstai? Tämä hivenen harmaansävyinen päivä pikkulauantain ja oikean lauantain välimaastossa. Päivä, jonka tehtävänä on edeltää ikuista ykköstä perjantaita, jääden kuitenkin aina ja iankaikkisesti sen varjoon. On mahdotonta löytää ihminen, joka on innoissaan torstaista torstain vuoksi, eikä siitä syystä, että ”kohta on perjantai”.

No sitten. Perjantai. Laulatuttaa ja hymyilyttää. Kohta edessä siintääkin kahden päivän taivas. Tänään saa olla riehakas ja nauraa vähän kovempaa. Hienosti taas yhdestä viikosta selvitty.

Sitten räjähtää pankki. Lauantai ja sunnuntai, nuo jokaisen viikon kiistämättömät helmet. Päivät, jota varten elää. Ilman sunnuntai-illan angstia taas alkavasta työviikosta nämä kaksi päivää olisivat parasta koko elämässä.

Näin mennään, päivästä toiseen, viikosta seuraavaan, vuodesta toiseen (lukuunottamatta kesälomaa, tuota maallisen elämän pyhää neljää viikkoa ja yhden viikon joululomaa, jos pyhät sattuu sopivasti arkipäiviin).

Heitän tähän nyt täysin absurdin ajatuksen: Mitäs jos maanantaisinkin voisi nauttia elämästä?

Tai jos tiistai on niin ”mitäänsanomaton”, niin -pyydän anteeksi tätä kertakaikkista hupsutteluani- miksi siitä ei voisi tehdä ”jotain sanovampaa”? Ulos syömään kaverin kanssa? Lapsenvahti tiistaille ja kumppanin kanssa lasililselle? Kavonaamio ja hyvä kirja, kun muut ovat nukkumassa? Voisiko tiistaina go crazy ja tehdä jotain, mistä pitää?

Ymmärrän kyllä. Kukapa ei pitäisi perjantaista, tai kenestä viikonloput raskaan työviikon jälkeen eivät olisi ihania. Tai kukapa ei olisi hieman väsynyt maanantaiaamuisin. Jopa vastahakoinen, jos oma työ (tai elämä) ei ole sellainen kuin itse haluaisi ja edessä taas viisi paskaa päivää taisteltavana.

Yrittäisin silti muistaa, että elämässä on aika monta maanantaita ja tiistaita ja keskivikkoa, ja niitä surkuttelemalla ja inhoamalla heittää todennäköisesti pois aika montaa päivää kallisarvoisesta, ehkä hyvinkin lyhyestä elämästään.

Ja voihan toki olla, että elämässäsi ei ole enää yhtään maanantaita jäljellä. Voi hyvin olla, että viime maanantai oli viimeisesi.

Kuinka paljon olisit siinä tapauksessa inhonnut sitä?

 

 

 

Post navigation

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.